Ruokaravintola on ravintola, johon tultu viihtymään ruokailun yhteydessä. Ravintolan tarjoaman ruuan lisäksi asiakkaat voivat nauttia musiikista ja rauhallisesta ympäristöstä ruokailun yhteydessä. Ruokaravintoloiden taso ja tarjolla olevien ruokien alkuperä vaihtelevat, joten jokainen voi löytää itselleen parhaan mieltymyksensä mukaisen ruokaravintolan.
Kellariravintola on katutason alapuolelle kellareihin tai kellareiden korkeudelle rakennettu ravintola, jossa usein sisustuksena näkyvät punaiset tiilet. Kellariravintolavat ovat usein persoonallisia suuriin ketjuihin kuulumattomia pieniä ravintoloita, joilla on yksilöllinen pysyvä sisustuksensa.
Teatteriravintola on ravintola, joka tarjoaa asiakkailleen ruokaravintolan puitteissa mahdollisuuden nauttia samanaikaisesti laulu-, näytelmä- ja muista esityksistä.
Tanssiravintola on ravintola, joka muistuttaa enemmän yökerhoa kuin varsinaista ruokaravintolaa. Tarjolla on virvokkeita ja alkoholijuomia tanssiville asiakkaille. Ruokatarjoilu vaihtelee ravintoloittain, mutta useimmiten tarjolla on pikkupurtavaa illan viimeisille tunneille.
Yksityisklubi on ravintola, jonka asiakaskunta on rajattu. Rajoittavana tekijänä voi olla esimerkiksi kallis jäsenkortti, joka myönnetään vain halutuille henkilöille.
Yökerho on läheinen tapaus tanssiravintolalle. Nimensä mukaisesti yöaikana ravinnon sijaan tarjoilu painottuu viihteeseen sekä virvokkeihin ja alkoholijuomiin. Joissakin yökerhoissa on tarjolla yksinkertaisia ruoka-annoksia. Yökerhot avautuvat usein myöhään illalla tai yöllä ja ovat avoinna klo 04:00:ään.
Anniskeluravintola on ravintola tai baari, jossa saa myydä alkoholipitoisia juomia. Ravintolaa pitävä yritys on tällöin saanut alkoholin anniskeluoikeudet kyseiseen tilaan. Suomessa aiemmin, muun muassa kieltolain aikana, ravintoloissa ei välttämättä ollut anniskeluoikeuksia, nykyään kaikki ravintolat mielletään alkoholijuomien anniskelupaikaksi. Ulkomailla ravintola-anniskelun luvanvaraisuus vaihtelee kunkin maan laisäädännön mukaan.